Hunk varoitus Hollywoodista

Mad Men -sarja puhuttaa. The Sopranos -hitin tuottaja-kirjoittaja, Matthew Weiner kehitteli 1960-luvun mainostoimistomaailmaan sijoittuvan ohjelman pilottijakson reilut kahdeksan vuotta sitten. Nyt aika on tarinalle otollinen.

New Yorkiin, Madison Avenuelle sijaitseva konttori on viinan huuruinen, tupakan savuinen, seksistinen paikka, jossa naisille lauotaan päin näköä kaksimielisyyksiä tyyliin: Enemmän reittä peliin ja kivannäköinen takamus sinulla. Silloin ei pelätty lakisyytteitä seksuaalisesta ahdistelusta, tosin nikotiinin tappava vaikutus alkoi aiheuttaa päänvaivaa mainostoimistossa.

Mutta asiaan, ohjelman päätähtenä nähdään Jon Hamm. On hieraistava silmiä kaksi kertaa, kun tämä adonis istuu pöytään jututettavaksi. Sen verran namu 38-vuotias näyttelijä on. On vain ihmeteltävä, minkä kannon alla miestä on tähän asti piilotettu.

Hän pyyhkii mennen tullen Bradit, Robit, Johnnyt, Tompat ja Orlandot. Kerrankin näyttelijä, joka on miehen kokoinen, eikä mikään miniatyyrihahmo. Rennosti farkkuihin ja paitapuseroon pukeutunut mies paljastaa olleensa nuorena töissä lastentarhassa ja myöhemmin opettajana, ennen kuin näytteleminen veti hänet pauloihinsa. Eikä hän kuulemma ole hahmonsa kaltainen peluri vaan yhden naisen mies, joka arvostaa romanttista illallista rakkaansa kanssa enemmän kuin stripteaseklubilla notkumista.

Enemmän tällaisia peliin, kiitos!