Kivoja ja kummallisia hissituttavuuksia

Ihana, aurinkoinen Uma Thurman viipottaa hissiin viime tipalla, juuri ennen kuin ovet sulkeutuvat. New Yorkin, 5th Avenuen hienostohotellin menopeli on tupaten täynnä, mutta hän ei ole siitä moksiskaan. Pitkä hoikka nainen löytää paikkansa oikeasta etukulmasta, ja tervehtii kanssamatkustajia. Muutaman kerroksen matkan ajan hän juttelee hyväntuulisesti niitä näitä, ja huikkaa hyvästit kuudennen kerroksen kohdalla.

Samaisen kaupungin toisessa majapaikassa, rikkaiden suosimassa Central Parkin kupeessa sijaitsevassa Ritz-Carltonissa on varsinainen hässäkkä. Lehdistötilaisuuden jälkeen elokuvatähti Julia Roberts pitäisi saada hissiin, mutta yksikään kulkukorteista ei toimi. Eikä hissi liiku. Hyväntuulinen Julia juttelee rauhallisesti Clive Owenin kanssa samalla, kun elokuvayhtiön työntekijä hätäilee ja pyytää toimittajia seisomaan kauempana. Vihdoin, kun asia saadaan hallintaan, ei muilla kuin Clivella ja tiedottajalla ole asiaa tuohon pieneen kopperoon.

Mukava, mutta loppuun asti mediamiellyttäväksi treenattu teinisensaatio Miley Cyrus kulkee päivän päätteeksi Beverly Hillsin hulppean Four Seasons -hotellin aulan läpi aamutohveleissa. Korkokengät ovat mimmin kainalossa. Hän on juuri lopettanut haastattelun, ollut ylitsevuotavan mukava ja pahoitellut aamutohveleitaan, mutta tiedottajan vieressä on ääni kellossa toinen. Vain ja ainoastaan Miley pääsee hissiin.

Samaisen hotellin hississä brittinäyttelijä Sienna Miller matkusti vaivatta toimittajien kanssa, edesmennyt Heath Ledger vitsaili median edustajille ja tähtien tähti Kevin Costner kirjoitti nimikirjoituksen nuorelle ihailijalle. Niin, eihän sen oikeasti pitäisi olla niin vaikeaa!